lauantai 17. joulukuuta 2016

Uusi viikko, uudet kujeet!

Tässä vielä kuva Janikasta ja Lilosta ja SERT:stä (kun osaan vähän paremmin käyttää tätä 😅), hieno kaksoivoitto tuli Raumalaisille 😊


Ja sitten kuluvaan viikkoon..
Viime viikon La Janika ja Lilo starttasivat TSAU:lla kolmosluokan, kaksi HYLlyä tuli ja sitten loppuikin Lilon kisaaminen ontumisen vuoksi. Eilen fyssari epäili että olisi kyynerpään telonnut jossakin koska naksui, ja siellä saattaisi pieni tulehdustila olla. Nyt sitten kylmää ja lepoa ja jos pahenee/ei parane mennään käymään kuvissa.

Sunnuntaina sitten kisasin itse lainakoira Redillä (Weekasi Limited Edition) ykkösluokassa neljä starttia, nämä olivat Redin toiset kisat eikä jurikaan tuloksilla juhlittu, mutta hauskaa oli 😆

Räppi oli päivän siellä kisaturistina. Ja kuten kuvasta huomaa, rankkaa oli 😅 Ihana huomata että osaa itsenäisesti rauhoittua vaikka hulinaa onkin, eikä turhia piippaile!

Tällä viikolla ei olla Räpin kanssa aksahallilla käyty, kurjaa näin kylmällä ilmalla mennä todella kylmään halliin koiran kanssa joka ei kylmyydestä pidä kun ei suurella karvamäärällä ole siunattu, ja takki päällähän ei reenata 😛
Tosin ollaan sitten kotona ruan yhteydessä tehty vähän "eteen" menoja, sekä sylkkäreitä ja poispäinkäännöksiä. Sekä sivulle tuloa ollaan vähän harjoiteltu.


Yhtenä aamuna päästiin lenkillä nauttimaan aivan ihanasta pakkasaamusta valaiseva kuu seurana 😍

Tänään käytiin poikien ja Räpin kanssa kaupungilla hengailemassa kun isäntä oli hoitamassa työvelvollisuuksiaan. Ekaa kertaa oltiin "suuressa" cityssä ja Räppi käyttäytyi oikein mallikelpoisesti. Autot sai mennä rauhassa ohi vaikka välillä tulikin todella likeltä, ainoa miinuspuoli oli ne ihmiset, ja näin joulun aikaan jopa Raumalla niitä liikkuu paljon.. Ne on vaan niiiiiin kivoja 😁 Ja itseä huvitti kun hänen värityksensä aiheutti niin suurta hämmennystä 😀 No tunnissa ehdittiin hyvin kierteleen ja kaarteleen ja metsästään pokemoneja 😅 Ilma oli todella kylmä.. pakkasta vain -0,5 ja vettä tihutti ja perus jäätävä tuuli puhalsi.. Lopuksi menimmekin ihanaan Osteria De Filippokseen (jossa muuten kävin vasta ensimmäistä kertaa 😁), sinne on koirille luvallinen pääsy. Räppi nukkui koko sen ajan mun sylissä kuin tukki, ei pöydällä olevat kakut, pizzojen tuoksut, useat ihmiset eikä naapuripöydässä oleva koira paljoa kiinnostaneet. Join kahvin ja odoteltiin pizzat, mikä muuten oli oikeasti varmasti parasta pizzaa mitä olen Raumalla syönyt!


Nyt meneekin loppupäivä noita miesflunssia hoitaen 🙊😅

Ihanaa viikonloppua muillekkin!





keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Uusi blogi, Lilo kolmosiin, Räppi kotiutui

Viime sunnuntaina (4.12) käytiin siskon Janikan kanssa ATT:lla kisaamassa.. tai Jansu kisasi ja minä jännitin 😄 Jansu sanoi kokeilevansa Lilon kanssa koska alkoi possuilemaan mun kanssa. Kolmeen starttiin olin Lilon ilmonnut, mutta eipä noiden tarvinnut kuin yhdessä käydä ja heti tuli viimeinen luva ja SERT ja nousu kolmosiin 😍 Sij. 2. Se oli lyhyt kisapäivä se!
Tulevana lauantaina Lilo korkkaakin sitten kolmoset TSAU:lla Jansun kanssa koska itse olen töissä.

Ja sitten tähän pikku tirriäiseen..
Räppi (Something Like Hockeywife) on nyt 8,5vkoa vanha ja yhteiseloa ollut siis reilu viikko. Hän on kyllä ehtinyt lyhyessä ajassa valloittamaan kaikkien sydämet ❤️
Ensimmäiset 2 yötä nukuttiin miehen kanssa lattialla ja Räppi nukkui tyytyväisenä meidän välissä, ei ollut mitään ongelmia kotiintulon kanssa. Nykyään nukkuu omalla pedillä sängyn vieressä, Lilo nukkuu tyytyväisenä omalla sängyllään mihin Räppi ei vielä pääse 😄

Räppi on kaiken kaikkiaan ihan erilainen kuin mitä Lilo oli ja totuttelua ja uusien asioiden opettelua on vaatinut, onneksi kasvattajan tuki ja turva on lähellä! Heti saatiikiin oppeja miten ahmattipossulainen opetetaan luopumaan palkasta, päivän harjoittelun jälkeen istutaan jo kiltisti aloillaan vaikka ruokakippo on nokan edessä 🙌 Pieniä ilon hetkiä 😄

Räppi on lyhytkarvainen, joten näin talvella ulkoilut ovat olleet todella haasteellisia.. Ei ole paljoa villapaidat auttaneet kylmyyttä vastaan. Nyt alkaa pikkuhiljaa viihtymään ulkona vähän pidempään eikä juokse heti pissan jälkeen ovelle, toki tämä tämän hetkinen plussa-tilakin saattaa auttaa asiaa 😆

Tosiaan tässä reilussa viikossa on ehtinyt tapahtumaan paljon.. Räppihän on minun tuleva agiliitäjä,  joka on ensimmäinen jonka koulutan tavoitteet silmissä! Lilon kanssahan on aina vain harrasteltu koska ei mun koskaan pitänyt kisaamaan asti mennä 😬🙈
2 kertaa ollaan käyty RKS:n hallilla treenaamassa, hyvin lyhyesti. Eihän pentu kauan jaksakkaan mutta asiaa ei auta yhtään että halli on kylmä, oikeasti todella kylmä.
Sunnuntaina Räppi oli kisoissa kisaturistina mukana ja reippaastihan sekin meni. Välillä piti vähän ihmetellä isojen koirien haukkumista.
Autoilut sujuu parin ensimmäisen huutoajelun jälkeen nukkuen. Yksinolo on alkanut sujumaan hyvin, nukkuu vain häkissä.
Räppi on myös mun työpaikalla käynyt asiakkaita viihdyttämässä pariin otteeseen. Hän on kyllä erittäin reipas, ei ole hälinät ja hulinat ja huutavat föönit häntä haitannut ja kun on uni tullut, hän on kaikesta ympärillä tapahtuvasta huolimatta nukkunut kuin tukki ❤️

Siinä lyhykäisyydessään 😄
Tästä pääset katsomaan Räpin vanhemmat ja sisarukset http://www.somethinglikebc.com/h-pentue.html

-Mia